Kotipihan kulttuurifestivaali

Ohjaaja

Aimo Hyvärinen

Kotipihan kulttuurifestivaalin on ohjannut Aimo Hyvärinen. Hän on Tampereen Pispalassa asuva monipuolinen ja palkittu dokumenttiohjaaja, mediataiteilija, tuottaja ja valokuvaaja. Hän on pitkällä, jo 1980-luvulla alkaneella, urallaan ohjannut parisenkymmentä dokumenttielokuvaa. Hänen dokumenttejaan ja videoteoksiaan on esitetty eri maiden tv-kanavilla ja festivaaleilla.

Hyvärinen on pitänyt useita omia näyttelyitä sekä kotimaassa että ulkomailla. Viimeksi hänen valokuviaan oli esillä Suomen valokuvataiteen museon Tuntuuko tutulta? – Valokuvia suomalaisesta arjesta -näyttelyssä. Hyvärinen on myös toiminut mediatuotannon korkeakouluopettajana. Yhteys: contact at poetryscominghome dot com

Making of Kotipihan kulttuurifestivaali

”Sain käyttööni vuoden 2003 ensimmäisestä runofestivaalista lähtien videomateriaalia eri formaateissa yli sata tuntia. Materiaalin digitointi oli iso urakka, ja se täytti koneeni kiintolevyn kokonaan. Osa materiaaleista oli VHS-kaseteilla, ja osa videoaineistosta oli jo ehtinyt tuhoutuakin.

Hyvää ja mielenkiintoista materiaalia oli valtavasti, ja aineiston rajaaminen ja valitseminen mukaan oli aika raakaa peliä. Tavoitteena oli saada aikaan mahdollisimman kiinnostava ja hauska leffa. Koin myös tässä prosessissa pääseväni tutkimaan runouden ydintä.

Vuoden 2018 Annikin Runofestivaalin valmisteluprosessin kuvaaminen oli mielenkiintoista siksikin, että olen luonteeltani kuvien metsästäjä. Metsästän kamerallani tilanteita, en järjestä niitä. Olen vain mukana ja kuvaan, ja katson sitten jälkeenpäin mitä tarttui haaviin. Oli hienoa saada olla lähes vuoden ajan ruohonjuuritason työssä kameran takana.

Kotipihan kulttuurifestivaalin tekoprosessissa minut yllätti se, kuinka korkea esiintyjäkaartin laatu kautta linjan oli. Se oli todella painavaa tavaraa. Tämä viidentoista vuoden sarja festivaaleja on todellinen kulttuuriteko – todellista kulttuurihulluutta parhaimmillaan! Dokumentti on suoraa jatkoa kengännauhabudjettilinjalle, mitä olen harrastanut tuotannoissani jo pitkään. Tämä on hyvin linjassa myös dokumentin kuvaaman talkootapahtuman luonteen kanssa.”